Budapest osa 1 kesäkuu 2016

Kävimme pitkäaikaisen ystäväpariskunnan kanssa heti loman aluksi Budapestissa ja jatkoimme sieltä sitten Wieniin edestakaisreissulla bussilla näppärästi ja edullisesti. Budapest oli pitkäaikainen haaveeni, sillä veljeskansa on kiinnostanut minua aina, mutta mieheni henkilökohtaisten angstien takia sinne matkaaminen on jäänyt. Hän ei ole koskaan innostunut, kun olen Unkaria ehdottanut. Tällä kerralla hän kuitenkin - onneksi - suostui ja piti maasta erittäin paljon.

Budapest on kaunis kaupunki ja jotenkin maanläheinen, ihmiset tuntuvat aika yleisesti tietävän kielisukulaisuussuhteemme ja hämmästyttävän monet myyjät ja tarjoilijat sanoivat meille kiitos :). Lento sinne kestää  vain 2 tuntia ja 10 minuuttia ja ainakin Norwegian lentää sinne edullisesti. Opettelin heti taksimatkalla sanan kiitos, joka oli helppo muistaa [kösi], virallinen pidempi sana on köszönöm, mutta käytin tuota lyhempää, vastannee meidän sanaa "kiitti".

Lentokenttäaula on pieni, kone jää kentälle ja bussit kuljettavat terminaaliin, jossa on heti laukkuhihnat, sitten maksimissaan 20 metrin kävely ja saavutaan aulaan, jonka ulko-ovi on heti vastassa. Menimme iltalennolla ja olimme kymmenen maissa perillä. Taksijonossa ilmoitetaan määränpää ja taksin numero ja auto olikin jo odottamassa. Tullessa näin taksien odotusalueen, jossa oli satakunta keltaista autoa odottamassa, joten ei mikään ihme, että kyyti tuli alta aikayksikön. Käytimme Fötaksia kahdesti ja kerran nappasimme lennosta muun firman taksin, joka oli melkein tuplasti kalliimpi.

Maanantaina tapasimme ystävämme aamupalalla ja läksimme kohti seikkailuja Budan linnaa kohti. Helin kanssa on niin hyvä matkustaa, sillä hän on aina perillä kartasta ja ilmansuunnista, joista ei tarvinnut huolehtia. Julkinen metrolinjakartta on heikohko ja kesän alussa oli tullut jotain muutoksiakin. Kuljimme pääasiassa raitiovaunuilla ja busseilla, jonkin kerran käytimme metroa. Budapestin metrolippu haukkui hintansa, sen verran paljon rallattelimme menemään, kävelyäkin tuli reippaat viisi kilometriä päivässä.

Linnaan pääsee kätevästi bussilla 16 Deak (Ferenc) teriltä. Ter tarkoittaa toria tai aukiota ja unkarilaiset sanovat aina ensin sukunimensä, se on maan yleinen käytäntö. Hotellivirkailijoiden nimilaput ovat normaaliin tyyliin, etunimi ensin. Kävimme linnan pihalla, yksi museoista oli maanantaina kiinni ja menimme sitten Hospital in the rockiin eli kivimuurin tai kiven sisällä olevaan valtavaan luonnonluolaluolastoon, jonne rakennettiin sairaala toisen maailmansodan aikana.
Paikka on ollut jonkin aikaa museona ja siellä tekee varsinaisen aikahypyn vuosikymmenten taakse. Opettajat pääsivät ilmaiseksi ja paikassa on aina opastus. Kannattaa pysytellä oppaan kintereillä, niin kuulee parhaiten. Lämpötila oli aikoinaan jopa 33 astetta, mutta nyt se on 14 ja lipunmyynnistä saa halutessaan lämpimän viitan. Oli hellepäivä ja paikka tuntui vain mukavan viileältä. Esillä oli monta vahanukkea ja lukuisia sairaalan tavaroita, keittiöön ja vessaankin pääsimme kurkistamaan ja näimme aggregaatin ja ilmastoinnin, kerrassaan hyvin autenttinen kokonaisuus. Historianopettajamme suositteli tätä kohdetta ja kannattaa kyllä käydä kierroksella, joka kesti vajaan tunnin.


Sitten alkoi nälkä huikaista ja menimme hissillä ylös ja Jamie's Italianiin, jossa oli yksi parhaista (ellei paras) jälkiruoka, jonka koskaan olen syönyt. Se oli niiiin hyvä, että sain ylipuhuttua kaverit paikkaan toisenkin kerran :), Palvelu oli nopeaa ja annokset näyttävännäköisiä. Tukholmassa on myös tällainen ravintola ja siellä täytyy kyllä syksyllä käydä. Pääruokani oli kanaa tomattikastikkeessa leipäpedillä. Kuulostaa kummalliselta, mutta oli erittäin hyvää. Mieheni söi salaatin  se oli kaunis annos kuten kuvasta näkyy.

Mieheni lohisalaatti

Keksimurut (jotain crunchia, kuten Australian Masterchefin tuomarit koko ajan hokevat) ja tuoreet vatut viimeistelevät tämän nautinnon. Tuo vihreä yrtti oli huono, sylkäisin sen itse asiassa pois, se ihan poltti suussa. Harmi, että toisella kerralla vatut puuttuivat ja oli vain hilloa tarjolla. Marengin alla on kermavaahtoa.

THE pavlova

Tämän jälkeen kävimme katsomassa humoristisen 3D-videon Unkarin historiasta portaiden juuressa. Se oli upeasti totetutettu ja Unkarin käymää sotien määrää ei jaksa kyllä muistaa, koko ajan niitä tuntui olevan,

Kauppahalli oli kaksikerroksinen rakennus, jonka alakerrassa oli ruokaa ja ylhäällä enimmäkseen käsitöitä ja vaatteita. Käteismaksu oli monella myyjällä, kortti ei käynyt. Paprikoita näytti olevan vähän kaikilla myynnissä, ostimme hedelmäkipon ja -juomat ja nautiskelimme ne penkillä.

Minulla oli nuorena pitkähihainen kuvankaltainen pusero, josta pidin paljon ja jota käytin paljon ja onnistuinkin löytämään sopivan, tosin lyhythihaisen juhlapuseroksi.  Kuvassa on lasten pusero.  Illalla menimme syömään läheiselle alueelle ja kävelimme katuja pitkin.

Szimpla Kertin kohdalle osuimme myös ja se oli kyllä hämmentävä paikka. Sellainen pubirypäs, jossa oli paljon kaikkia erikoisia esineitä. Vesipiipunpolttajia oli jokunen ja ihmisiä ei vielä kovinkaan paljon, koska oli alkuilta. Kovasti meitä yritettiin puhua erinäisiin paikkoihin sisälle. Tämä ei ollut ihan minun "juttuni", mutta jos tykkää oluesta yms. niin ehottomasti kannattaa poiketa, porukalla varmasti vieläkin kivempaa.

Unkarilaiset ovat tunnettuja telinevoimistelijoita - hevonen Szimpla Kertissä

Siinäpä se ensimmäinen päivä vierähtikin. Kauppahallin jälkeen kävimme hotellimme Continental (Zaran) kylpyläosastolla ihan kunnon suomalaisessa saunassa ja uimassa sekä ulko- että sisäaltaassa ja lilluimme vähän porealtaassakin. Hyvä oli lepuuttaa jalkoja päivän kävelystä.