perjantai 6. huhtikuuta 2018

Närästääkö? Ota manteli :)

Olen kärsinyt närästyksestä kymmeniä vuosia. Sen pahimmat aiheuttajat kohdallani ovat appelsiinimehu, mustaviinimarjamehu ja suklaastakin sen voin saada. Jostain luin, että manteli auttaa närästykseen ja kokeilin sitä, koska ei ole hyvä syödä Zoltiakaan jatkuvasti. Pureskelin mantelin ihan hienoksi ja totta vie, polte loppui aika nopeasti.


Istun paraikaa autossa räntäsade vihmoo ikkunaa ja lähestymme Tamperetta. Varasin meille pöydän ravintola Coussiccasta, jossa olemme käyneet aiemminkin. Tämä pieni lähiöravintola oli viimeksi lähes täpötäynnä ja sen ruokalistalla on monta annosta, jotka maistuisiva. Ruoka oli viimeksi oikein maittavaa ja samanlaista elämystä odotan jälleen.

Illalla edessä on toisen kerran (tai kolmannen) kerran Näytelmä, joka menee pieleen. Nauroin viimeksi vedet silmissä ja samaa menoa ontoivottavasti tänäänkin luvassa. Huomenna olemme menossa serkkuni luo käymään ja jotenkin varmaan juhlistamme 28-vuotishääpäiväämmekin.

Otsikkoon palatakseni, närästääkö Sinua? Mikä auttaa?

Mukavaa viikonloppua Sinulle toivottelen :)


tiistai 3. huhtikuuta 2018

Mukana Ylen uutisissa :)

Facebookin Pokemon Go Seniorit Lahti -ryhmässä peräänkuulutettiin maaliskuussa henkilöitä tv-haastatteluun Yle Hämeen Lahden uutisiin. Jutun tekemisen ajankohta oli keskellä päivää ja koska kovin moni ei tuntunut pääsevän, niin ilmoittauduin mukaan, koska minulla sattui olemaan tuolloin hyppytunti. Meitä oli muistaakseni kuusi pokemonin pelajaa paikalla ja sää oli hyytävän kylmä, pakkasta oli pitkälti toistakymmentä astetta. Toimittaja Janne Ahjopalo pyysi meidät kaupungintalon puistoon ja tehtävänämme oli ensin pelata ihan tavalliseen tyyliin kameran käydessä. No siinä sattui olemaan gym, joten taistelimme siellä olevia pokemoneja vastaan. Kuvaaja hääri ympärillämme ja kuvasi eri kuvakulmista. Tämän jälkeen meiltä kaikilta kysyttiin puolentusinaa kysymystä, joista uutisjuttu koostettiin. Ohjeena oli katsoa toimittajaan ja olla kuten kameraa ei olisikaan. Jutun ideana oli se, että nuoriso ei enää jaksa pelata pokemonia, miksi aikuiset pelaavat sitä yhä.

Kaikkinensa  tämä oli ihan hauska kokemus, näpit olivat kyllä niin jäässä sen jälkeen, että edes lammasnaharukkaseni eivät niitä lämmittäneet. Kuvaajalla onneksi oli hanskat kädessä.

Ja se uutisjuttu on löydettävissä tästä linkistä 4.05 minuutin kohdalta.


maanantai 2. huhtikuuta 2018

Tukholman Viikinkimuseo


Pääsiäisen aikaan piipahdimme Tukholmassa, sillä bongasin Roope Salminen ja Koirat -yhtyeen keikan Mariellalla pitkäperjantaina. Roopella on hyvä ja taitava bändi ja Madafakin darra on mielestäni yksi parhaita bilebiisejä eikä se pettänyt tälläkään kertaa. Jon-Jon Geiteliä olen fanittanut jo toistakymmentä vuotta, taatusti näemme häntä useissa elokuvissa tai näyttämöllä jatkossakin. Onnittelut hänelle levytyssopimuksesta :). Tämä oli bändin eka keikka pitkän tauon jälkeen ja sen huomasi, sillä niin hauskaa pojilla oli ja energiaa oli valtavasti. Uuden levyn biisin ensiesitys oli hieno, Na-na-naa (?)lle voi ennustaa listasijoituksia jo kertakuuleman jälkeen. Snadista tykkäsin kuten ennenkin ja olihan siellä monta muutakin helmeä, muttei Biisoneita. Linkkaan tähän pari biisiä, jos ne eivät ole tuttuja. 






Toinen matkan tarkoitus oli käydä vastikään avatussa Viikinkimuseossa, joka on ABBA-museon lähellä Djurgårdenissa. Museo antaa hyvän kuvan viikinkien elämästä 700-1000 -luvuilla. Aniharva viikingeistä oli ryöstelemässä pitkin maailmaa, suurin osa heistä oli maanviljelijöitä. Naisten asema perheessä oli vahva jo tuolloin, eli pohja pohjoismaiselle demokratialle luotiin noinkin varhain. Osa viikingeistä oli orjia eli he, jotka jostain syystä jäivät puille paljaille tai olivat sotavankeja. Orjia myytiin ja heistä saatiin rahaa tai he tekivät tilan töitä. Museon oven suussa oli pieni viikinkilaiva toivottamassa tulijat tervetulleiksi.


Museossa oli interaktiivinen näyttely, jossa henkilön nimeä klikkaamalla sai selville, mitä hän teki ja millaista hänen elämänsä oli. Videolla kerrottitin på svenska ja ruudulla näkyi englanninkielinen teksti. Völva oli minulle uutta, hän oli ennustajanainen, joka kiersi talosta taloon. Naisetkin olivat mukana sodissa. Tässä soturin kertomusta. 


                                



 Missasin alun ruotsinkielisestä esityksestä, jossa kerrottiin viikinkien elämästä. Heidän taloissaan ei ollut ikkunoita ja eläimet ja ihmiset elivät luonnollisesti samassa rakennuksessa kuten Suomessakin. Ikkunan virkaa toimitti katon rajassa ollut aukko vindöga, josta sana window on kuulemma saanut nimensä. Kiva idea oli laittaa lapsille kysymyksiä, joihin sai vastauksen vetämällä kahvasta ulos iso kirja, jonka sivulla oli vastaus kysymykseen. Koska kirjan sivu ei pysynyt itsestään auki, niin en saanut siitä kuvaa.






Näyttelyn kohokohta oli Rahnfrids saga, 11 minuuttia kestävä vaunuajelu, jossa kuultiin tarina Ragnfridin perheestä. Valitsimme suomenkielisen selostuksen ja ihan hyvä niin, sillä sanasto oli paikoitellen minulle tuntematonta ja vaikka meillä molemmilla on erittäin hyvä ruotsin kielen taito, niin nyt oli ihan hyvä ymmärtää kaikki sanat. Vaunumme numero oli 16 ja arvaapa kuka siinä vaunussa on avajaisissa istunut? Oikein arvasit, itse kuningas Kaarle XVI Kustaa.




Taru oli ihan kiva ja hienosti totetettu, samantyylinen kuin mitä Junibackenilla, tässä mentiin koko ajan maata pitkin. Mitään hirmuisen pelottavaa tässä ei ollut, joten pienetkin lapset voivat osallistua, jotain pimeitä pätkiä ja valonvälähdyksiä oli, ei sen kummempaa. Yläkerrassa oli kahvila, jossa oli leipiä ja leivonnaisia, iso ja kaunis katkarapuhässäkkä oli tarjolla. Toisella puolella ulko-ovea oli iso runsten eli riimukivi. Minulla on jonkinlainen harmaa mielikuva siitä, että olisimme yliopistolla jollain kurssilla perehtyneet näihin merkkeihin tarkemmin. Riimukiviä pystytettiin kuolleiden muistoksi ja Suomesta niitä on löytynyt vain yksi, Ruotsista kolmisentuhatta.





Laivalle mennessä oli samanlainen turvatarkastus kuin lentokoneeseen noustessa. Kassit ja tavarat valaistiin. Tämä oli uutta ja erittäin hyvä asia mielestäni. Passit tai henkilötodistukset katsottiin molemmissa satamissa.


Loppuun lukion ruotsinopeille tarkoitettu vitsi. Muistanette, miten YTL jokunen vuosi sitten yo-kokeen kirjallisessa tehtävässä antoi kokelaalle tehtävän ostaa muistaakseni laivareissulla  kahvinkeitindialogitehtävässä. Kuva kertokoon loput.







tiistai 27. maaliskuuta 2018

Mammografiassa ensimmäistä kertaa

Sain pari vuotta sitten kutsun ensimmäiseen seulontamammografiaan ja luin silloin netistä ihmisten kommetteja siitä. Etupäässä kommentit olivat negatiivisia kuten "Sattui niin vietävästi, olisin voinut huutaa ääneen. Mutta kyllä sen kestää, kun saa tietoa, että kaikki OK." tai "ekalla kerralla silmissä sumeni ja meinasi lähteä jalat alta, oli se kipu niin kova" tai "Sattu aivan sairaasti". Koska minulle oli ihan vasta tehty ylävartalon CT-kuvaus, jossa ei näkynyt mitään poikkeavaa, niin jänistin tuon kuvauksen. Tänä keväänä sain toisen kutsun ja nyt kyselin kavereideni kokemuksia ja koska suurin osa sanoi, ettei se satu. Jännitin kyllä kuvausta ihan hirmuisesti ja olo oli aamupäivällä hyvinkin hermostunut. Ihana kanslistimme sattui tulemaan työhuoneeseemme vähän ennen, kun minun piti lähteä sairaallalle ja hän kertoi, mitä kuvauksessa tapahtuu ja että ei se satu, joten siitä sain lisää rohkaisua.

Olin vähän etuajassa odotustilassa ja pääsin sisälle melkein samoin tein. Erittäin ystävällinen naishoitaja otti minut hymyillen vastaan ja jo siitä tuli hyvä mieli. Sanoin hänelle, että tämä on ensimmäinen kerta, kun minut kuvataan ja että hieman pelottaa koko touhu. Hän pyysi riisumaan ylävartalon paljaaksi ja seisomaan kuvan sinisten jalankuvien päälle. Tein työtä käskettyä. Sitten hän asetti oikean rinnan kuvassa näkyvälle ruskealle alustalle, meni pois ja alkoi hitaasti laskea ylhäällä näkyvää levyä rinnan päälle. Päätä piti pitää vähän sivussa. Itse  kunnon litistys ja kuvan ottaminen kestivät ehkä reilut viisi sekuntia ja vähän epämiellyttävältä se tuntui, mutta ei missään tapauksessa niin kivuliaalta, että olisi edes pitänyt irvistää. Tämä ensimmäinen kuva sattui eniten.




Sen jälkeen samanlainen kuva otettiin toiselta puolelta. Sitten konetta käännettiin vinoon ja menin jälleen sinisille jalankuville ja kuvat otettiin pystyasennossa. Tämä tuntui vielä vähemmän. Koko operaatio kesti viitisen minuuttia, jos sitäkään ja litistysvaihe oli todella lyhyt. Jos se jotakuta sattuu, niin ei se ainakaan kauaa satu. Tosin kuvauksen jälkeen kyllä oli joitain pieniä tuntemuksia siitä, että jotain on tehty. Hoitaja kertoi, että rintojen koko ei vaikuta kiputuntemukseen vaan se, millainen rintakudos ihmisellä on. Jos rintakudoksessa on enemmän rasvaa, niin kipua ei tunne niin kovana. Myöskin kuvausajankohta vaikuttaa. Suositus on tulla kuvaukseen kuukautisten jälkeen.  Hoitaja katsoi kuvat ja ihkaensimmäinen otettiin vielä uudestaan, tällä kerralla kiputuntemus oli pienempi kuin ensimmäisellä kerralla. Sain katsoa kuvat ja sen verran paljon olen koirien röntgenkuvia nähnyt, että äkkipäätä katsottuna mitään erityistä ei maallikon silmiini pompannut. Toki lääkärit katsonevat kuvat suurennuksen kanssa ammattitaidolla. Seulonnan avulla rintasyöpä voidaan löytää hyvissä ajoin, ennen kuin sitä edes pystyy käsin tuntemaan. 

Nyt odottelen postissa tulevia tuloksia ja jos kuvissa on jotain epäilyttävää, niin sitten kutsutaan ultraan ja mahdolliseen ohutneulanäytteeseen. Kaikki löydökset eivät ole pahanlaatuisia, vaan joukossa on ihan kystia, joille ei  tarvitse tehdä mitään. Kyllähän se  tulosten odottelu jännittää, sitä ei voi kieltää.Ystäväni kuvattiin vähän ennen minua ja hän sai tuloksensa jo eilen, joten ei tässä varmaan kovin monta viikkoa mene.

Summa summarum: Kokemus oli positiivisempi kuin mitä pelkäsin. Ihana röntgenhoitaja teki tilaisuudesta niin mukavan kuin sen nyt vain voi mukava olla. Kiitokset vielä etenkin Pialle ja Sirpalle tuesta ja rohkaisusta <3.


Lisäys 4.4.
Eilen postissa tuli kirje, jossa luki "seulontakuvauksessanne ei todettu mitään rintasyöpään viittaavaa." Sen verran se jännitti, että minun piti repiä kirje auki postilaatikolla.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Tallinnan Viru-hotellin KGB-museossa

Kävimme syksyllä Tallinnassa risteilyllä ja varasimme etukäteen ystävättäreni kanssa Viru-hotellin suomenkielisen esittelykierroksen KGB-museoon, joka sijaitsee hotellin ylimmässä  eli 23. kerroksessa.

 Virallisesti kerroksia on vain 22 ja yhden oven takaa aukeaa rappuset, joita kiipeämällä pääsee KGB:n entisiin tiloihin. Itse päämaja sijaitsi muuallaTallinnassa.

Meillä oli erinomainen suomea puhuva opas, joka kertoi monenmoisia tarinoita, Hotellihan on suomalaisten kolmessa vuodessa rakentama ja se valmistui vuonna 1972. Neuvostoliittolaiset tiesivät, että suomalaiset ovat hyviä rakentajia ja niinpä he armollisesti "pelastivatkin monet rakentajat työttömyydeltä ja lamalta, joka Suomessa vallitsi." Kuuleman mukaan venäläiset rakensivat 11 vuotta hotellia Riikaan...


Itse museo on aika pieni ja sen parasta antia ovat ehdottomasti oppaan kertomat tarinat, jotka olivat välillä aika pöyristyttäviä. Hissien viereisiin 60 hotellihuoneeseen oli asennettu mikrofonit kuuntelemista varten. Seinän toisella puolella vakoojat kyttäsivät ja ottivat valokuvia.  Hotellin henkilökunnan tuli palauttaa kaikki löytämänsä lompakot ja välillä niihin asennettiin väripanoksia, jotka laukesivat ja näin saatiin epärehellisiä työntekijöitä kiinni. Hotellin henkilökunta kävi ruplakauppaa sukkahousuilla, purukumeilla, farkuilla ym. Turisti toi tavaraa ja sai vastineeksi ruplia. Olin lukioaikana venäjän lukijoiden luokkaretkellä Leningradissa ja monet ryhmäläisistämme kauppasivat myös tavaroita silloin.

Hotellissa vakoiltiin ulkomaalaisten lisäksi henkilökuntaa. Virolaiset pääsivät hotelliin vain ulkomaalaisen seurassa. Osassa leipälautasia oli mikrofoneja ja vieraat vietiin tiettyihin pöytiin ja heille annettiin nämä lautaset.


Huoneita ei ollut monta ja yksi niistä oli sisustettu hotellinjohtajan huoneeksi. Valkoisessa puhelimessa on kuuntelulaite ja punainen on suora linja KG:n paikalliseen päämajaan. Tästä huoneesta vakoilua johdettiin.





Hotellissa työskenteli paljon ihmisiä, huomattavasti enemmän kuin mitä siellä oli asiakkaita ja aika vekkuleita ammattejakin siellä oli. Helga Mooseksen ammattinimike oli leivänleikkaaja.



Rakennuspiirrustuksiin jätettiin paljon aukkoja ja tilaa johdoille ja kaapeleille



Kuuntelu- ja vakoilulaitteita



Viron itsenäistyttyä huoneet tyhjennettiin yhdessä yössä. Mahdollisimman paljon oli yritetty tuhota, mutta tavaroita jätettiin runsaasti paikalle. Tämä huone oli alkuperäisessä kunnossa ja tuhkakupissakin oli viimeiset huoneessa poltetut tupakat.



Terassilta on hieno näköala satamaan

Vappuna olemme menossa ensimmäistä kertaa koskaan Berliiniin ja silloin aion käydä DDR-museossa sekä DDR-talossa. Tuo valtion valvonta ja kaikki, mikä siihen liittyy, on niin uskomatonta. Ei voi kuin ihmetellä, miten ihmiset ovat sitä kestäneet ja siitä selvinneet. Keneenkään et voinut luottaa ja jokainen on potentiaalinen ilmiantaja.

Suosittelen museota, jos neuvostoaika ja KGB:n toiminta yhtään kiinnostavat. Museo on kiinni maanantaisin ja koska kierrokselle mahtuu vain parikymmentä ihmistä, niin se on varattava erikseen. Kierroksia on suomeksi ja englanniksi ja hinta on 11 euroa ja hotellin asiakkaille muutaman euron vähemmän.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Viulunsoittaja (joka ei soita viulua) katolla

Kävimme pienellä työporukalla syyskuussa eränä perjantai-iltana katsomassa Tampereen Työväen Teatterin esityksen Viulunsoittaja katolla, jossa Anatevkan kylän viulunsoittajana hääri lukiomme entinen opiskelija Anna Pukkila ja hyvin häärikin. Musikaali oli minulle tuttu sen tunnetuimmista lauluista Rikas mies jos oisin ja Nousee päivä, laskee päivä, jonka sanat saivat vasta esityksessä järkeenkäyvän selityksen. Olin aina ihmetellyt niitä ja kun selvisi, että kyseessä onkin vuorolaulu, niin johan sanoma aukesi.  Muuten en etukäteen tiennyt esityksestä mitään toisin kuin seuralaiseni, jotka olivat nähneet sen monta kertaa ja ties vaikka itsekin esiintyneet siinä. Esityksessä oli mukana toisen musiikinopettajamme entisiä opiskelijoita roppakaupalla. Ola Tuominen oli ihana Tevje,  Petra Karjalainen näytteli Tevjen vaimoa Goldea ja tyttärien osissa olivat  mm. Petra Ahola, Maria Lund ja Miila Virtanen. 




Odotin etukäteen taidokasta viulunsoittoa, mutta petyin siinä suhteessa, että viulunsoittaja veteli puista soitintekelettä kylläkin osin katoilla keikkuen. Olisin itse pitänyt enemmän siitä, että hän olisi soittanut viulua ihan oikeasti. No ehkä hän jossain toisessa versiossa saattaa soittaakin mene ja tiedä. .Musikaali on Joseph Steinin kirjoittama ja Jerry Bockin säveltämä ja se perustuu Sholon Alecheimin kertomuksiin ja kertoo  juutalaisen perheen tarinan Ukrainassa 1917-21. Keskiössä ovat perheen viisi tytärtä, jotka haluavat valita mieleisensä sulhasen eivätkä ottaa sitä, mitä on tarjolla tai suorastaan olla mukana naimakaupassa, mikä oli olla vanhimman tyttären Tzeitelin kohtalona. Hänen mielitiettynsä oli kuitenkin kylän räätäli Motel, joka sai uuden ompelukoneen.


Musikaali on ihan viihdyttävä, kovin ihmeitä siinä ei tapahdu,  unikohtauksen ja lopun lisäksi, joka oli sekä yllättävä että järkyttävä, koska santarmit hyökkäsivät kylään ja kyläläiset jaoteltiin oikealle ja vasemmalle. Näyttämöllä on valtava piikkilanka-aita ja sotilaat vahtivat vangittuja vankileirillä. Monenlaisia ajatuksia risteili päässäni vielä kauan esityksen loppumisen jälkeenkin.

 Tanssiesitykset olivat upeita, erityisesti jäi mieleen kohta, jossa miehet tanssivat pullot päänsä päällä. Teos kertoo rakkaudesta ja arvoista ja se on yhä erittäin ajankohtainen, kun maailman tilannetta ajattelee.







Koulumme esittää Viulunsoittaja katolla Lahden kaupunginteatterissa huhti- ja toukokuussa. Harjoitukset ovat jo kiivaassa käynnissä, aamulla luokkaani kuului Nousee päivä, laskee päivä -kappaleen harjoittelua.

On mielenkiintoista nähdä, millainen esityksestä tulee. Puvustus tehdään itse tekstiilityön opettajamme johdolla, musaopet harjoituttavat musiikkiesitykset, Ensimmäinen esitys on 26.4.


Linkki koulumme musikaalisivustolle





sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Lontoon matkalla kesälomalla

Kirjaanpas vähän ylös viimekesäisen Lontoon matkamme muisteloita, ennen kuin ne unohtuvat. Olimme kesäkuussa viisi päivää reissussa. Lensimme Norwegianin superhalvoilla aamulennoilla Gatwickiin, josta menimme EasyBusilla päätepysäkille lähelle hotelliamme, joka oli Earl's Courtissa.. Pienen kävelymatkan jälkeen ajoimme muutaman metropysäkin, jonka läheisyydessä viktoriaaninen K+K George sijaitsi. Varasin sen Booking.comin kautta, kuten olen varannut lähes kaikki hotellit reissuillemme. Jos varaat EasyBusin, niin pysäkki on hieman lentoaseman ulkopuolella, se on aika helppo löytää. Bussi on itse asiassa pakettiauto ja matka-aika on huomattavasti nettisivuilla mainittua pidempi. Paluumatkalla olimme jo pienessä paniikissa, että miten ehdimme koneeseen, mutta kaikki meni tosi jouhevasti, sillä lähtöselvityksessä ei ollut kuin yksi porukka ennen meitä ja sitten vain liukuportaat ylös ja olimmekin  lähellä lähtöporttia. Kannattaa myös ottaa huomioon ajankohta, jolloin on liikkeellä ja moottoritien liikenne, onneksi ei sattunut mitään onnettomuuksia, jotka olisivat hidastaneet matkantekoa. Sen päätimme, että seuraavalla kerralla menemme junalla ja seuraava kerta onkin jo tulevalla hiihtolomalla.

Ennen hotelliin menoa söimme läheisessä Nando's ravintolassa kana-annokset, joita itse asiassa tuli syötyä useampiakin. Maissintähkä, salaatti, kanat, riisi ja bataattimuussi eivät tulleet kalliiksi, tosin ne vahvat piri piri mausteet jätin ottamatta annokseeni.


Meillä oli kaksi painopistettä tällä kulttuurihenkisellä matkalla, musikaalit ja museot. Olimme varanneet kolmet liput Suomesta ja Aladdinin liput varasin kännykällä edellisenä päivänä hotellilla. Ensimmäinen esitys oli South Parkin tekijoiden uskontoon melko satiirisesti suhtautuva The Book of Mormon  Esitys oli teknisesti hyvin toteutettu ja laulut olivat mukaansatempaavia. Juoni lyhykäisyydessään on se, että  joukko mormoninuorukaisia on lähdössä lähetystyöhän ja pari heistä lähetetään Ugandaan, jossa sitten sattuukin yhtä sun toista.  The Book of Mormon on saanut yhdeksän Tony-palkintoa mm. parhaan musikaalin palkinnon. Näyttelijät olivat käsittämättömän taitavia ja tässä pieni klippi esityksestä.




Seuraavana iltana kävimme katsomassa Lyceum Theatressa   mm. Hans Zimmerin ja Elton Johnin  säveltämän Leijonakuninkaan, joka oli aivan uskomattoman upea lavasteineen, esittäjineen ja erityisesti eläimineen, joista saa jonkinlaisen kuvan tästä videosta. Tekninen toteutus oli ihan käsittämätön, eri eläimet olivat niin todentuntuisina näyttämöllä ja yleisönkin joukossa Näyttelijöillä oli kepeistä liikuteltavia eläinhahmoja, joiden sisällä he itse olivat. Kirahvit liikkuivat pitkien keppien varassa huojuen, suu auki ällistyksestä sitä vain katsoi. Hauska lintuhahmo jäi erityisesti mieleen kirahvien ohella. Poppanainen oli mielettömän upea laulaja, joka naksautteli xhosan (?) kieltä sujuvasti. Tästä linkistä voit kuulla hänen väkevän tulkintansa. Olin aivan haltioitunut suurimman osan ajasta ja luulenpa, että käyn katsomassa esityksen vielä toisenkin kerran, sen verran suuren vaikutuksen se minuun teki.


Kolmas esitys oli paremminkin rytmillinen Stomp, jossa mielettömän rytmitajuiset esiintyjät tekivät rytmiä kaikista mahdollisista esineistä kuten ostoskärryistä, tynnyreistä, hiekasta, koripalloista, sytkäreistä ja harjoista. Esityksessä yhdisteltiin tanssia ja se oli myös hauska ja yleisökin pääsee mukaan käsientaputusosiossa.  Yhdessä vaiheessa esiintyjät kulkivat köysien varassa pitkin takaseinää ja kolkuttelivat milloin mitäkin esineetä. Valitettavasti Stomp loppuu tammikuussa 15 vuoden esitysten jälkeen. Maailmanlaajuisesti esityksen on nähnyt yli 12 miljoonaa ihmistä. Tässä videossa esityksen alku

Minä kävin yksinäni (koululais)päivänäytöksessä vielä katsomassa Aladdinin, jonka kohokohtia oli lentävä matto, joka näkyy myös tällä  Aladdin esittelyvideolla. Aladdinin musiikki oli paikoitellen tarun tapahtuma-ajankohtaan nähden minusta hieman liian nykyaikaista swingiä. Lapset nauroivat ja kiljuivat esityksen aikana ja heidän reaktioitaan oli mukava seurata. Lampun henki putkahteli lattiasta esille ja hän oli melkoinen hupiveikko. Puvustus oli jälleen kerran upea, tässäkin esityksessä oli n 350 erilaista pukua ja niissä oli Swarovskilta tilattuja kristalleja ja muita koristeita.


Lähdemme hiihtolomalla Lontooseen uudestaan ja mietin aika kauan, mitä katsoisimme. Phantom of The Operaa harkitsin pitkään, mutta legendaarinen The one and only Ramin Kamirloo ei enää ole esiintymässä siinä, joten se sitten jäi. Näimme Karimin televisiossa ja erittäin kriittisen ja tarkan sävelkorvan omaavan mieheni mielestä hän oli niin täydellinen, että on vaikeaa kuvitella jonkun pystyvän samanlaiseen suoritukseen. Olen koittanut seurata hänen esiintymisiään, mutta vielä ei ole sopivaa kohdalle osunut. Jos Ramin ei ole Sinulle tuttu, niin tästä linkistä voit kuunnella Opperan kummituksen tunnetuimman laulun Raminin ja Sierra Boggessin esittämänä. Päädyimme katsomaan Leijonakuninkaan toisen kerran, Matildan, Thrillerin ja Wickedin, jonka näimme Helsingissä vuosia sitten.

Museopuolella kävimme British Museumissa ja Victoria and Albert Museumissa sekä Science Museumissa, jossa näimme mm. Stephensonin  Rocket-veturin.



 Tässä veljentytölleni dinosauruskuva :). Hän sai tuliaisiksi piparikakkumuotit, jolla voi tehdä kolmiuoloitteisen dinosauruksen ja dinoista kertovan elokuvan.


Victoria ja Albert Museossa on mielettömästi kaikkia hienoja esineitä, joista katselimme vain murto-osan.


Tämä joutsen oli minusta kaunis

Meikeläisen skolioosikorsetti oli aikoinaan paljon leveämpää mallia :D

Kaunis astia tämäkin

Onneksi muoti on muuttunut - mahtuu kulkemaan ovista paremmin



Akseli Gallen-Kallelan Keitele-järvestä maalaama taulu " Lake Keitele"

Olimme reippaina menossa aamusta iltaan, joten ehdimme nähdä tavallisimmat nähtävyydet. Westminster Abbeyn kohdalla iski pihiys ja jätimme menemättä sisälle, Towerissa taisi olla niin pitkät jonot, että skippasimme sen, mutta London Eyen jonotusaika oli todella lyhyt ja siellä kävimme katsomassa maisemia.

Big Ben yläilmoista kuvattuna

Hyde Parkia

London Eyen "koppi"

Säkkipilli <3

Tower



Booking-comilta tuli vähän ennen lähtöä sähköposti, jossa oli alennushintoja moniin kohteisiin. Halusin käydä Ripley's Believe It Or Not -museossa, sillä katsoin lapsena sitä ohjelmaa televisiosta. Sinne olikin aika roima alennus. Museossa oli kaikenlaisia erikoisuuksia kuten kolmijalkainen kukko ja kaksipäinen karitsa.



Taidepuolella oli vaikka mistä materiaaleista tehtyjä töitä.


Tässä maailman suurin mies  272-senttinen Robert Wadlow , jonka rinnalla me näytimme ihan kääpiöiltä.



Toki piti käydä Harrod'sillakin, mutta siellä olo oli sellainen, etten ihan kuulu joukkoon. Tavaratalossa on yli 300 osastoa ja kävimme muutamassa. Hinnat olivat korkeat.


Kaunis aula

Leivoksia

Julkkisten kuvia nimmareineen ja tavaroineen oli myynnissä

Pelén pelipaidan olisi myös voinut ostaa 
Sää suosi, kertaakaan ei satanut. Kävin pari kertaa Oasiksen kaupoissa ja ostin tuliaisia koirahoitajille. Huoneessamme oli jääkaappi, joten ostimme iltapalaa hotellin lähellä olevasta Marks & Spencer -kaupasta. Syömässä kävimme yhdessä pihviravintolassa Piccadillyn lähellä ja Jamie's Italian -ravintolassa. Harmi, ettei marenkikakku enää ollut ruokalistalla.




Odotan jo innolla ensi viikon reissua. Kerropa suosituksiasi siitä, missä voisimme päivällä käydä?

maanantai 16. lokakuuta 2017

Blogihaaste

Erinäisten terveysongelmien parissa painiessa blogihiljaisuutta on kestänyt jo aika kauan. Energia on mennyt nyt ihan muihin asioihin jo pidemmän aikaa ja kirjoittaminen ei ole edes käynyt mielessä. Viime syksynä korvassani alkoi yhtäkkiä kuulua sydämen tahdissa oleva suhina, joka pisti koko elämän sekaisin, koska en saanut kunnolla nukuttua. Nyt kiitos fysioterapian ja hieronnan, tilanne on ollut jo usean kuukauden parempi, mutta täysin äänetön korva ei vieläkään ole.

Nyt halusin kuitenkin napata Marjukan Fab Forty+ Something -blogissa olleen haasteen ja tässäpä vastaukseni kysymyksiin.

Kamalin ruoka:

En syö sisäelimiä, maksaa, munuaisia enkä sieniä enkä muitakaan meren erikoisuuksia. Vuosi sitten Espanjan kv-vaihdossa oli pakko maistaa mustekalaa, mutta naamioin sen niin hyvin riisin sekaan, että se meni nielemällä alas. Puuroja olen lapsena syönyt pakolla niin, etten enää syö kuin riisipuuroa. Alakoulussa inhosin mykyrokkaa ja sipattia, toinen on tehty verestä ja jauhoista ja toisessa oli puuron seassa jotain läskinpaloja.

Herkkuruoka:

Lahtelaisen El Toro -ravintolan Härkää El Toro, jossa on pihvin lisäksi viipaleperunat, café de Paris grillivoi, punaviinikastike ja parsakaalia ja porkkanaa.  Kuinkahan monta annosta olen 22 vuoden aikana näitä syönyt, toistasataa varmasti ja vain yhden kerran palautin pihvin takaisin keittiöön, koska se oli liian raaka. Lohesta ja kanasta pidän myös, lapsena herkkuani oli perunavelli voisilmän kera.



Aiheeseen liittyvä kuva




Kahviherkku, jolle sanon ei:


No niitä ei kyllä ole juurikaan tullut vastaan. Itse asiassa eilen Tampereella kävimme Hans Välimäen ravintolassa Masussa ja siellä oli jotain vihreää pannacottaa, joka jäi syömättä. En osaa sanoa, oliko siinä vihreää teetä vai mitä, mutta se oli pahaa. 



Kahviherkku, jolle sanon kyllä:

Järkiään kaikki herkut, sillä olen ihan hirveä herkkusuu ja aina tykännyt makeasta. Ihan parasta on marenkikakku, mangojuustokakku bastognekeksipohjalla ja Tarkkasen Helin tekemä tiramisu. Omar-munkkejakin menee helposti yksi päivässä. Minun on todella vaikeaa vastustaa herkkuja, mistä verensokeri ei tietenkään tykkää. Vähemmällä määrällä ja lisäämällä liikuntaa asian saa pidettyä kontrollissa aika hyvin.


Hopeahääpäiväjuhlien kakku




Telkkariohjelma, jota en katso:

En ole katsonyt yhtään jaksoa Game of Thronesia, olisi varmaan pitänyt ja joskus sen vielä katsonkin. Paljon muitakin ohjelmia on, joita en ole katsonut. Nykyään telkkaria tulee katsottua paljon vähemmän kuin ennen. 



Telkkariohjelma, jonka katson:

Saa nauraa, mutta Kauniit ja rohkeat äänitän yhä ja katsonkin sen lähes päivittäin. Olen katsonut sarjaa lähes sen alusta asti ja katson yhä. Sohvaperunat on aivan ihana, Skamin katsoin kesällä Areenasta muutamassa päivässä putkeen ja nyt on menossa Silta. Urheilua katson tietenkin tosi paljon ja Vain elämää edellinen kausi oli aivan helmi!



Inhokkisää:

Jäätävä tihku, lumipyry ja kaatosade, kun on koiran lenkitysaika. Onneksi Miila on niin fiksu, että se tekee huonolla säällä tarpeensa tuohon kotipihan ojaan ja haluaa sisälle välittömästl.

Lempparisää:

Kaunis keväinen päivä, kesäpäivä ja ilta, kun on reilut parikymmentä astetta ja aurinkoista, pidän kyllä maaliskuisista aurinkoisista talvipäivistäkin, kunhan pakkasta on sopivasti.


Kamalin musiikki:

Punk, Haloo Helsingin Ellin ääntä en kestä kuten en M.A Nummisen, J. Karjalaisen enkä Sanninkaan. Kanava kääntyy välittömästi, jos noita radiosta tulee - niin ja Eppuja en myöskään kuuntele kuin joskus mieheni mieliksi. Muutoin olen aika kaikkiruokainen musiikin suhteen. Harmi, ettei kysytty lempimusiikkia :).



Kamalin aika vuorokaudesta:

No se aamuyö, kun herää ja tajuaa, että on herännyt eikä enää saa unta ja yöunet jää neljään viiteen tuntiin. Liian tuttua tämän viime vuoden aikana.




Paras aika vuorokaudesta:

Ilta, kun olen saanut kaikki työt tehdyksi ja rojahdan sohvalle, laitan videotykin päälle ja katson jotain kivaa elokuvaa tai sarjaa mieheni kanssa yhdessä. 


Tästä menetän hermot:

Kun netti ei toimi tai on nälkä ja ruoan saaminen kestää. Onneksi olen oppinut jo ennakoimaan tuon asian ja yritän syödä edes jotain, ennen kuin ne hermot menevät. 



Tästä rauhoitun:

Pilates ja mindfulness, luonnossa kävely ja kauniin maiseman katsominen.



Lempimaisemani Suomussalmelta Kaunisniemi

Huonoin mieliala:

Kun en ole saanut unta tarpeeksi ja/tai on nälkä.

Paras mieliala:

Urheilusta, kulttuurista, musiikista, teatterista, hyvistä ystävistä saan hirmuisesti energiaa ja hyviä fiiliksiä. Susijengin peli Puolaa vastaan, kun viimeisen minuutin aikana joukkue otti yhdeksän pisteen eron kiinni oli jotain käsittämätöntä, sellaista fiilistä saa harvoin kokea. HU-huuto islantilaisyleisön kanssa oli myös mieleenpainuva, etenkin se ensimmäinen kerta, kun koko yleisö osallistui. Mieheni saa minut hyvälle tuulelle ja osaa piristää ankeina päivinä, siitä hänelle kiitos <3.



Bilbaosta AUUUUUU!



Kodin turhake:

Mikähän se voisi olla? Ei ihan äkkiä tule nyt mieleen muuta kuin se kahvinkeittokapselilaite, jota mieheni ei enää käytä, minä en juo kahvia enkä teetä, joten minulle se vekotin on tarpeeton.





Paras tavara:

Videotykki, grillikota (onko se tavaraksi laskettava?), palju ja ilmalämpöpumppu, jolla tuvan saa lämpimäksi muutamassa minuutissa. Pädi ja tietokone toki myös.



Vaatteet, joita en suostu laittamaan päälleni:

Liian lyhyet mekot tai hameet. Nahkahousuja en varmaan myöskään laittaisi. Farkkuja minulla on ollut elämässäni kahdet, en pidä niistä.


Vaatteet, joissa viihdyn:


Mekot, väljät lökäpöksyt ja t-paita tai trikoopaita. 



Haju, jota en kestä:

Haju- ja partavedet ihan yleensä, tupakka ja vanha viina, hiki.


Paras tuoksu:

Vastaleivottu pulla! Kielo ja ruusu, saunavasta ja terva, metsä sateen jälkeen.



Kamalin luonteenpiirre ihmisellä:

Jos  vain yksi pitää mainita, niin suvaitsemattomuus.



Mukavin luonteenpiirre:

Huumorintaju, uskollisuus.



Haasteen saa napata se, ken haluaa itseään ja meitä muita viihdyttää :)




















sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Näytelmä joka menee pieleen Tampereen teatteri

Kolmas kerta toden sanoi, sillä jouduin myymään kavereilleni kahdesti liput Tampereen teatterin esitykseen Näytelmä joka menee pieleen. Tällä vikallakin kerralla olisi ollut sukulaiskutsu, mutta koska olin varannut hotellinkin, niin jätimme juhlat väliin ja menimme teatteriin. 
Matkalla hotellille sain napattua Dragoniten villinä ja sekös mieltä lämmitti! Kävimme uimassa ja saunassa, lenkitimme Miilan, joka on jo konkari hotellikoira ja läksimme seuraamaan Tapparan mestaruusjuhlia. Keli oli karu, vettä ja räntää satoi ja oli jäätävän kylmä. Väkimääräkin oli paljon odotettua pienempi, mutta faneja oli jonkin verran kannustamassa. KalPan vankkumattomana kannattajana nämä juhlat nyt eivät niin hirmuisesti kiinnostaneetkaan. Sain teatterilta tekstiviestin, että kannattaa tulla julkisilla paikan päälle jääkiekkojuhlien takia ja niinpä ajelimme bussilla keskustaan.



Kävimme haukkaamassa subit ja Munkkikahvilan munkin ennen esityksen alkua. Varttia ennen joku nainen etsi koiraa, olin silloin vessassa ja taisipa hän etsiä koiraa sieltäkin. Menimme istumaan ja näyttämöllä hyöri tämä samainen nainen miehen kanssa korjailemassa lavasteita, jotka hajosivat millloin mistäkin. Yleisöäkin pyydettiin avuksi ja Duran Duranin levykin oli kateissa.



Saimme nähdä Polyteknisen Draamaseuran esittämän murhanäytelmän Murha Havershamin kartanossa ja nimensä mukaisesti KAIKKI, mikä voi mennä pieleen, meni pieleen. Valehtelematta sanon, etten ole koskaan nauranut niin paljoa missään esityksessä. Mahalihakset olivat ihan kipeät jo väliaikaan mennessä ja toisella puoliajalla meno vain kiihtyi. Näyttelijätyö oli aivan loistavaa, Mari Turunen oli niin upea avustajan roolissaan. En halua paljastaa juonta, mutta mm. seuraavanlaisia mokauksia näytelmässä oli: kaatuilua, väärään aikaan näyttämölle poukkoilua, vuorosanojen unohtamista, lavasteiden hajoamista, väärien vuorosanojen sanomista, näyttelijöiden sairastumista, laitteiden ja kalusteiden hajoamista, avustajan nukahtamista, vääriä ääniefektejä ja väärää valonsuuntausta muutamia mainitakseni.

Tätä farssikomediaa on esitetty myös Oulussa ja syksyllä se esitetään Kouvolassa. Tampereellakin on muutamia näytöksiä. Tämä monta erilaista palkintoa saanut näytelmä on kantaesitetty Lontoossa ja voin suositella sitä lämpimästi. Toivottavasti Tampereelle tulee lisää esityksiä, niin saisin nähdä sen toisenkin kerran. Siitä riitti iloa pitkäksi aikaa.